Ammattilainen

Olen kotoisin Tampereelta. Valmistuin Tampereen yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 1992 pääaineenani venäjän kielen kääntäminen ja tulkinta, sivuaineena englannin kieli. Erikoisalanani on tekniikan venäjä. Englannin osalta käännän kaupallisia dokumentteja sekä suomeen että englantiin ja kauppasopimuksia englannista suomeen. Englanninkielisen kaunokirjallisuuden kääntäminen on haaveenani.

Suuren kansainvälisen yrityksen palveluksessa hankin 26 vuoden kokemuksen remburssista kansainvälisen kaupan maksutapana, remburssidokumentaation tuottamisessa ja laivauspaperien tekemisessä sekä 10 vuoden kokemuksen pankkitakuiden käytöstä kansainvälisessä kaupassa. Olen kouluttanut myyjiä ja projektipäälliköitä sekä englanniksi että suomeksi remburssien ja pankkitakuiden käytöstä.

Yrittäjä

Vuonna 2015 lokakuussa perustin Yrityskonsultointi Turkia Ky:n voidakseni jakaa pitkän työkokemukseni aikana hankkimani tiedon viennistä, kansainvälisistä maksutavoista, laivausdokumentaatiosta ja toimitusehdoista mm. kansainvälistyville pienille ja keskisuurille yrityksille sekä kaikille niille, jotka tarvitsevat työssään tietoa remburssin ehtojen käytännön toteuttamisessa. Yrittäjänä haluan tuoda lisäarvoa asiakasyrityksilleni ja auttaa heitä oppimaan kansainvälisen kaupan maksutapojen ja erityisesti remburssin käyttöä. Etsin myös uusia aluevaltauksia ja kiinnostuksen kohteita, joiden hyödyn kansaiväliseen kauppaan haluan myös jakaa asiakasyritysten kanssa.

Yhdistystoimija

Asun Pirkkalassa ja olen aktiivisesti mukana kuntapolitiikassa. Yhdistys- ja järjestötoiminta on lähellä sydäntäni ja toimin Pirkkalan yrittäjien hallituksen jäsenenä, Toivion omakotiyhdistyksen hallituksessa. Pirkkalan muinaisaika rautakautisine arkeologisine löytöineen, käsitöineen ja kulttuurin ominaispiirteineen kiinnostaa. Toimin Pirkkalan Muinaisaikayhdistys Birckalaiset ry:n sihteerinä ja sen puitteissa tapahtumakoordinaattorina. Osallistun myös muuhun  vapaaehtoinen toiminta kulttuurin edistämiseksi kotikunnassani.

Harrastukset

Vapaa-aikanani luen mielelläni. Minulla on kyltymätön halu opiskella vieraita kieliä. Olen venäjän ja englannin lisäksi opiskellut ruotsia, saksaa, tsekkiä, ranskaa, italiaa ja viimeksi kiinaa. Ulkoilen mielelläni kahden pitkäkarvaisen collieni kanssa ja erityisesti metsälenkit ovat hyvin rentouttavia. Pidän puutarhanhoidosta, mutta edellytän puutarhaltani helppohoitoisuutta. Teen mielelläni käsitöitä. Neulominen, virkkaaminen, ristipistokäsityöt sekä pirta- ja lautanauhat ovat käsityöharrastukseni ydintä.

 

Pin It on Pinterest